Minna Rautio

Ilolla vuoteen uuteen!

Kuinka se alku sujuikaan? Tiivistys lyhyen kaavan mukaan.

Syksy on ollut työntäyteinen uuden äärellä. Olen kiitollinen kaikille äänestäjilleni luottamuksesta, joka siivitti aina kunnanhallitukseen saakka. Laskin, että olen käyttänyt elo-joulukuun aikana tunteja pelkästään seminaareihin, koulutuksiin ja kokouksiin vajaa sata tuntia. Siihen päälle toinen mokoma tunteja yhteistyön hiomiseen ja puolueen omiin palavereihin. 😀 Siltikään en kadu, sillä meillä Kokoomuksella on niin huippu tiimi, että ei voi kuin hämmästellä meidän yhteen hiileen puhaltamista. Tällaisen tiimin kanssa on ilo tehdä työtä kuntalaisten eteen, joten kiitos teille ystävät! Kiitosta pitää jakaa aina, kun siihen on aihetta, sanoo Kristian, joka on kyllä koko kunnanvaltuuston diplomaatti.
Mitä sitten tehtyihin päätöksiin hallituksessa ja valtuustossa tulee, niin kaikki ei helppoja ole ollut ja on jouduttu tekemään kompromisseja ja joskus jopa äänestämäänkin. Aina on kuitenkin päätös tullut ja siihen on tyytyminen. Sitten vain eteenpäin ja kohti uusia päätöksiä ja kaikki me tiedämme, että mikään ei kehitä niin paljon, kuin erilaiset näkemykset ja mielipiteet. Päätökset vaativat siis aina yhteistyötaitoja, jopa silloin, kun ajatukset eroavat. Sydämestäni toivon, että näissä osattaisiinkin erottaa asiat ja henkilöt toisistaan. Syksyn ajan olemme puolueesta riippumatta onneksi onnistuneet keskustelemaan yhdessä asioista. Tästä kiitän myös siis teitä samassa pöydässä istuvia valtuutettuja.

Eniten syksyn aikana on tunteita nostattanut hallituksessa sekä valtuustossa Ruutikankaan ampumaurheilukeskus. Meidän kaikkien valtuutettujen, puolueeseen katsomatta, yhteinen näkemys on, että alue ansaitsee kehittyä. Siitä olemme eri mieltä, että millä tavalla ja millä panoksella ja miten kunta on mukana Ruutikangas Oy:n hallinnoiman alueen kehittämisessä. Kuuluisa 1,5milj€ ei saanut minulta kannatusta, sillä kenelläkään ei ollut esittää mihin tuo raha olisi käytetty. Olen tottunut siihen pankkimaailmasta, että kun rahaa myönnetään, niin sitä vastaan on hanke- tai projektisuunnitelma, investointisuunnitelmat sekä tarkat kustannuslaskelmat. Minulle ei riitä se, että sanotaan sinne rakennettavan kuntalaisille jotain. Alueelle, joka sijaitsee reilu 10km päässä kuntakeskuksesta ja miltei 20km päässä Tupoksesta. Ainakin saavutettavuuden kannalta toiminnot täytyy miettiä hyvinkin tarkasti. Miten alue on kuntalaisten saavutettavissa? Kyetäänkö sinne rakentamaan sellaisia palveluita, jotka edes osan kuntalaisista tavoittaa?  Mitä sinne rakennetaan? Millä aikataululla rakennetaan? Millaiset investointi- ja kehittämissuunnitelmat ovat pidemmällä tähtäimellä? Jos nyt sijoitetaan määrää x€, niin mitä se tarkoittaa tulevaisuudessa? Onko kunnan tehtävä investoida siellä seiniin? Paljon on kysymyksiä, joihin varmasti saamme vastauksia, kun kaavoitus-, maankäyttö- ja elinkeinotyöryhmä (jossa itsekin olen) alkaa asiaa työstämään ensi vuonna. On yksi asia monien joukossa, jota syksyn aikana on teroitettu: Päätökset tehdään olemassa olevan tiedon perusteella ja näin tein. Uskon, että työryhmässä saamme tehtyä kuntalaisia palvelevan suunnitelman alueen kehittämiselle pitkällä aikavälillä ja sille investointisuunnitelman ja kustannuslaskelman. Näin voimme varautua myös tulevaisuudessakin alueen kehittämiseen talousarviosuunnitelmissa – avoimella luottokortilla en katso voivani pelata. Asiaa käsiteltiin toki myös valtuustossa ja teimme valtuustoryhmien yhteisen kannan asiasta, ja kukaan ei ollut tässä erimielinen. Tulevalle vuodelle 2022 on kuitenkin talousarvioon varattu liittymän rakentamiselle 200k€, joka kyllä kertoo tahtotilasta kehittää ja jatkostakin päätetään sitten myöhemmin, kun päättäjät saavat enemmän lihaa luiden ympärille, eli noita em. suunnitelmia.

Onneksi meillä on kuitenkin myös syytä iloon kunnan kasvun turvaamiseksi! Uusi asuinalue Kotiranta nousee kylän kupeeseen Kirkkokarin jatkeeksi jo ensi kesänä. Tämä onneksemme tarkoittaa, että kunta kehittyy uusien asukkaiden myötä vauhdikkaasti – tosin vauhtisokeuteenkaan ei ole varaa, sillä palveluiden on pysyttävä kasvun mukana. Uusien asukkaisen saamisen vauhdittamiseksi oli ilo lukea eilen ja tänään Facebookista kuinka tyytyväisiä kuntalaiset ovat ja antoivat pelkästään hyvää palautetta Limingasta asuinpaikkana.

Liikunnan harrastajille ja hyvinvoinnin ennaltaehkäisyn kannalta kuntalaisille iloinen asia on, että budjetissa on varattu ensi vuodelle 50k€ Rantakylän alueen kehittämissuunnitteluun ja mahdollisuuksien kartoittamiseen. Toivottavasti saamme tähän sitten aktiivisia kuntalaisia jokaiselta kylältä mukaan kehittämään. Kylien kehittämisen pitäisi nivoutuakin toisiinsa vielä enemmän.

Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa esitimme usean puolueen taholta ja Limingan Perussuomalaisten aloitteesta, lisämäärärahaesityksen 20022€ vuoden 2022 talousarvioon. Kuntalaisilla tulee olemaan mahdollisuus itse vaikuttaa siihen miten tuo raha käytetään! Ei varojen käytön siis aina tarvitse olla vain meidän päättäjien ja viranhaltijoiden sormien alla. Meillä on joka ikinen kuntalainen sen arvoinen, että ansaitsee olla mukana päätösten teossa jollakin tavalla. Eikö olisi kiva, jos tästä tulisi vuosittainen tapa?
Hyvää Uutta vuotta teille kaikille! Olkaa tulevanakin vuonna yhteydessä aivan kaikista kiven hiertämisistä ja iloista!

Terkuin, Minna, sinun valtuutettusi!

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
© Minna Rautio 2022